Eräänä päivänä joskus heinä-elokuun vaihteessa vuonna 2017, kävimme mieheni kanssa tapaamassa yhtä nuorta miestä turvapaikanhakijoiden Right to Live -mielenosoituksessa Helsingissä. Hän tarvitsi majapaikan ja olimme luvanneet hänelle sellaisen. Yhteinen tuttavamme, toinen turvapaikanhakija, oli tämän järjestänyt.
Tapasimme hänet, annoimme avaimen ja sanoimme, että meillä asunut toinen turvapaikanhakija näyttäisi hänelle paikat. Vähän jännitti. Olimme lomalla ja mökillä, hän oli kaupungissa ja ahkerasti mukana mielenosoituksessa.
Majoituksen piti olla väliaikainen, olimmehan varmoja siitä, että hän kohtapuoliin saisi turvapaikan. No, niinhän ei käynyt ja syksyllä alkoi yhteiselämämme.
Minä ja mieheni nousimme aikaisin ylös ja lähdimme töihin, josta sitten palasimme myöhään väsyneinä. Ystävämme, jota hän oli jo tässä vaiheessa, nukkui pitkään ja lähti kaupungille, josta sitten palasi myöhään. Useimmiten sanoimme kuitenkin hyvää yötä toisillemme. Yhteistä kieltä ei ollut, tässä vaiheessa hänen englannin kielensä oli aika köyhää, ja me emme tajunneet, että olisi ollut oivallinen mahdollisuus opettaa hänelle suomea.
Ei vain pientä naposteltavaa
Syksyllä 2017 oli Kolmen Sepän patsaalla projekti osana Helsingin juhlaviikkoja. Rakennettiin pieni talo, muistaakseni suurin osa rakentajista oli turvapaikanhakijoita. Koska mieheni on arkkitehti ja hän oli tavannut taiwanilaisen suunnittelijan, järjestettiin pienimuotoinen tilaisuus meillä projektin päätöksen yhteydessä.
Olimme suomalaisittain järjestäneet kuplivaa, prosenteilla ja ilman, sekä pientä suolaista naposteltavaa. Rakentajat tulivat meille. Jossain vaiheessa iltaa majoittujaystävämme lähti kauppaan, hankki ruokaa vieraille ja tarjoili sitä meille kaikille.
Tämä opetti meille pari asiaa.
Irakilaisessa kulttuurissa ei nautita vain juomia ja pientä naposteltavaa, jos on vieraita. Ja toinen asia, ystävämme oli kotoutunut meille ja toimi kanssamme talon isäntäväkenä.
Jouluna teimme yhdessä suomalaista jouluruokaa, josta nautimme (ehkä) meidän lastemme perheiden ja muutaman turvapaikanhakijan kanssa. Ruoka, jota tarjottiin, oli ehkä heille vierasta, mutta meillä oli kaikilla oikein mukavaa, ja tästä alkoi sitten perinne viettää joulua yhdessä. Seuraavat joulut olen kyllä tehnyt muunlaista ruokaa.
Kontakti syntyy ilman yhteistä kieltä
Lapsenlapsemme ovat erittäin hyviä ystäviä kotimajoittujamme kanssa. Hän on aina valmis leikkimään heidän kanssaan. Hänen omassa kodissaan on nyt esillä kunniapaikalla lasten ”viralliset” valokuvat.
Kun asuu yhdessä yli kaksi ja puoli vuotta, oppii tuntemaan toisen, vaikka ei pystykään keskustelemaan syvällisesti. Kun asuu yhdessä ihmisen kanssa eikä ole yhteistä kieltä, syntyy kontakti eri tavalla kuin keskustelemalla. Toisen kunnioittaminen, auttaminen ja huomioon ottaminen luo pikkuhiljaa vahvan siteen.
Opit paljon aiemmin tuntemattomasta kulttuurista. Huomaat ehkä, että löytyy kulttuurisia erilaisuuksia, joita et odottanut, ja toisaalta löytyy paljon, paljon yhteistä.
Oppii näkemään toisesta, milloin on hyviä päiviä ja milloin on huonoja. Oppii luottamaan. Vieraasta tulee perheenjäsen.
Teksti ja kuva: Marie-Louise Litonius