Kun Venäjä aloitti laajamittaisen sodan Ukrainaa vastaan helmikuussa 2022, lähti sieltä pois paitsi ihmisiä, myös eläimiä. Tähän ei Suomessa oltu varauduttu, joten monet alkoivat auttaa lemmikkeineen pakenevia ukrainalaisia itse. Viivi Viuha perusti ryhmän, joka järjesti kotimajoitusta kymmenille ihmisille sekä eläimille.
”Mun omien verkostojen kautta alkoi tulla hätähuutoja, että ihmiset kissojen kanssa etsii paikkaa, minne paeta. Kissojen kasvattaminen on tosi kansainvälistä ja mulla on laajat verkostot Euroopassa. Sitä kautta alkoi tulla yhteydenottoja Ukrainassa asuvilta harrastajilta, jotka halusivat pakoon, mutta joiden oli vaikea löytää paikkaa, koska heillä on eläimiä”, Viivi Viuha kertaa.
Viuha yritti auttaa tuttuja ja tutuntuttuja, mutta huomasi pian, että ukrainalaisia lemmikkeineen alkoi saapua muitakin reittejä. Osa tuli yhden eläimen kanssa, osalla mukana kulki useampi eläin.
”Tilanne oli tosi hankala. Silloin Suomessa ei ollut yhtäkään vastaanottokeskusta (vok), joka olisi pystynyt majoittamaan eläinten kanssa tulevia pakolaisia.”
Eläimiä oli kaikenlaisia. Kissat ja koirat yleisimpinä, mutta myös esimerkiksi hamstereita ja papukaijoja, Viuha muistelee.
”Tiedän Suomeen tulleen jopa hevosia. Jos on eläimiä ja lähtee sotaa pakoon, niin monesti eläin on perheenjäsen, joka otetaan tavalla tai toisella mukaan.”
Viuha sanoo, ettei Suomessa tai muissa Euroopan maissa oltu valmistauduttu turvapaikkaa eläinten kanssa hakeviin.
”Silloin tutustuin kunnolla Kotimajoitusverkostoon. Olin siitä entuudestaan tietoinen, mutten toiminnassa mukana. Kun yritin muuta kautta etsiä paikkoja eläinten kanssa tuleville, oli luontevaa perustaa tätä varten oma ryhmä.”
Kun Viivi Viuha loi Kotimajoitusverkosto lemmikkien kanssa tuleville -ryhmän, ensimmäinen asia oli etsiä ihmisiä, keiden kanssa tehdä. Aktiiviporukkaa Viuha kuvailee iskuryhmäksi, joka toimi ”todella hyvin”. Olen edelleen hämmästynyt siitä, miten hyvin, Viuha sanoo.
Muutaman viikon välein pidettiin palaveri, missä käytiin läpi senhetkinen tilanne ja jaettiin tehtävät. Iso osa oli tehdä yhteistyötä viranomaisten ja vastaanottokeskusten kanssa eläinten hoitoon ja karanteeniin liittyvissä asioissa.
”Tuli kaikenlaista tekemistä, mutta työnjako toimi hyvin ja kaikki olivat tosi sitoutuneita. Kukaan meistä ei tuntenut toisiaan ennestään ja ihmisiä osallistui hyvin erilaisista taustoista. Ihmisiä, jotka toimintaan osallistuivat, yhdisti halu auttaa ihmisiä, sekä eläimiä.”
Ryhmän aktiivisin työskentelyaika kesti puolisen vuotta, kunnes Riihimäelle perustettiin vastaanottokeskus, jonne otettiin vastaan myös eläimiä. Silloin Viivi Viuhan perustaman ryhmän tuen tarve väheni voimakkaasti.
”Tottakai jotkut majoittuvat mieluummin muualla kuin vokissa, mutta pääsääntöisesti tulijat ohjattiin Riihimäen vastaanottokeskukseen. Ukraina on monen eläinsairauden kannalta riskimaa, ja sieltä tullessa on vaadittu kohtalaisen paljon dokumentaatiota, esimerkiksi rokotuksia ja rabieksen vasta-ainetestejä, joista luovuttiin nyt tilapäisesti eläinten pääsyn Suomeen mahdollistamiseksi.”
Koska haluttiin välttää eläintautien leviäminen Suomeen, vaadittiin uusia toimintatapoja. Laadittiin tarkat karanteeni- ja menettelyohjeet, jotta eläintaudit eivät Suomeen leviä. Eniten Viuhan mukaan pelättiin raivotautia (rabies), joka voi tarttua myös ihmisiin ja käytännössä johtaa kuolemaan, mutta rabieksen lisäksi on muitakin tauteja, mitkä eivät Suomessa vielä ole ongelma.
Kotimajoituksessa on erilaista kuin vastaanottokeskuksessa, mutta eläinten näkökulmasta vastaanottokeskus pienensi riskejä, koska siellä karanteeni ja siihen liittyvät asiat pystyttiin hoitamaan keskitetysti, Viuha painottaa. Hänen mukaansa eläimillä on ilmennyt jonkun verran sairauksia, mutta yhtään raivotautitapausta hän ei tiedä.
”Tietysti matka läpi Euroopan on alentanut monen eläimen vastustuskykyä, ja piilevä sairaus on saattanut alkaa oireilla täällä. Ukrainasta tuli tosi hyvin hoidettuja lemmikkejä, mutta myös sellaisia, jotka eivät ole ehkä aina saaneet ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa. Tiedän joitain tapauksia, joissa majoittajan oma eläin on sairastunut, mutta tapaukset eivät ole olleet vakavia, vaan lievähköjä bakteeri- ja virustulehduksia, jotka on saatu hoidettua.”
Viuha itse ei majoittanut ketään, sillä ei voinut taata, etteivät hänen kissansa joutuisi kosketuksiin karanteenissa olevien eläinten kanssa. ”Jouduin tekemään päätöksen, etten majoita kotiini ketään, mutta majoituksen koordinointi sopi mulle hirveän hyvin. Pystyin auttamaan ihmisiä konkreettisesti, vaikken pystynyt itse majoittamaan.
Viivi Viuha kertoo, että yhteydenottoja tuli myös seksuaalivähemmistöön kuuluvilta ihmisiltä, joilla oli mukanaan lemmikki.
”Kuulun itse sateenkaarikansaan, niin mulla on verkostoja, missä pystyi yhdistämään nämä kaksi asiaa. Se oli tuplahankala ryhmä: piti ottaa huomioon seksuaalinen suuntautuminen ja siihen liittyvät asenteet plus oli vielä se lemmikki.”
Miten eläinten kanssa matkustavien kotimajoituksia käytännössä järjestettiin?
Iskuryhmäläiset kysyivät Facebookissa, kuka voisi majoittaa ja eritoten selvitettiin, millaiset tilat halukkaalla majoittajalla on: onko karanteenin järjestäminen mahdollista, onko paikassa entuudestaan eläimiä, millaisia eläimiä majoittaja pystyi vastaanottamaan ja kuinka pitkään majoitukseen majoittaja oli valmis sitoutumaan.
”Kaikki majoituspaikat eivät suinkaan olleet kerrostaloasuntoja, vaan yllättävän paljon oli tarjontaa maaseudulla, mikä oli varsinkin koirien kannalta parempi vaihtoehto.”
Kun eläinten kanssa tulevia ihmisiä alkoi Suomeen tulla, esimerkiksi Turussa eläinlääkäri perusti epävirallisen vastaanottokeskuksen. Sen varmistaminen, että ihmiset ovat tietoisia siitä, mitä kaikkea eläinten majoittamiseen liittyy, oli hyvin tärkeää.
”Hirveän konkreettinen asia oli karanteeni, josta annoimme majoittajille tarkat ohjeet, joita kaikki eivät lukeneet ja jotkut olivat yllättyneitä, kun majoittajat eivät voineet pitää omaa lemmikkiään Ukrainasta tulleen eläimen kanssa samassa tilassa.”
Viuha kertoo ikävistäkin keskusteluista, esimerkiksi tilanteista, joissa henkilö on ollut halukas auttamaan, mutta tarjottava tila ei ole sopiva, eikä kotimajoitus siellä olisi ollut osapuolille paras ratkaisu. Yleisesti ottaen kotimajoituksessa halutaan tarjota pidempiaikaisia ratkaisuja, mutta lemmikkeineen pakeneville kotimajoitus oli Viuhan mukaan selvästi hätäapua.
”Kun ihminen on rajalla eläimen kanssa, eikä vastaanottokeskukseen voi mennä, niin sehän pitää ratkaista jollain tavalla. Jotkut ukrainalaisista kokivat tilanteen niin turhauttavaksi, että lähtivät pois Suomesta. Heitä ei varsinaisesti käännytetty, mutta ei ollut osoittaa mitään paikkaa. Siksikin pyrimme löytämään ratkaisuja ihmisille, joilla ei esimerkiksi ollut varaa maksaa hotellista.”
Viuha arvioi, että Suomeen on tullut yhteensä satoja eläimiä, mutta hänen perustamansa ryhmän kautta majoitettiin heistä vain osa. Aktiivisia majoittajia on ollut joitakin kymmeniä, ja jotkut majoituksista ovat kestäneet kuukausien ajan, kun taas toiset majoittivat hätäapuna ihmisiä useaan otteeseen.
Entä, jos samankaltainen tilanne toistuisi, saako Viuhaan olla yhteydessä?
”Saa”, Viuha naurahtaa. ”Mallit on luotu, materiaalit tallessa ja ne on helppo ottaa uudelleen käyttöön.”
Kuva: Viivi Viuha
Maaliskuussa Maahanmuuttovirasto tiedotti sulkevansa lukuisia vastaanottokeskuksia, muun muassa Riihimäen yksikön. On epäselvää, onko sen jälkeen valtion osoittamia paikkoja, mihin Suomesta kansainvälistä suojelua hakevat voivat lemmikkiensä kanssa majoittua.