Kun avasin oven ja astuin sisään, kaikki jännitys katosi mielestäni hetkeksi. Niin suuri helpotus se oli. Sitten me nukuimme pitkään.
Näin kertoo Ukrainasta maaliskuussa paennut Olena Yermolenko Myllypurossa sijaitsevan omakotitalon keittiössä. Pöydän ääreen on kokoontunut Oleinan kaksi lasta, Roman ja Anna, sekä talossa asuvat Jouni Meriläinen ja Päivi Topo.
Jouni ja Päivi ovat päätyneet kotimajoittajiksi Kotimajoitusverkoston avulla ja majoittaneet Olenaa ja lapsia maaliskuusta lähtien omakotitalonsa alakerrassa. Oman kodin jakaminen tuntui luontevalta ratkaisulta Ukrainan sodan syttyessä.
”Tämähän ei ole niin merkillistä, vaan aika tavallista elämää, jota jaetaan ihmisten kanssa,” Jouni toteaa.
Yhteisasuminen onkin sujunut vaivatta. Vaikka perheet elävät omaa elämäänsä eri kerroksissa, sitä tehdään ovet auki. Arkisten tapojen samankaltaisuus on jopa hämmästyttänyt. Myös Olena on sitä mieltä, että arjen pienet askareet, kuten ruoanlaitto tai haravointi, joita tehdään välillä yhdessä, on mukava jakaa toisten kanssa.
Myöskään yhteisen kielen puute ei ole muodostunut isoksi ongelmaksi. Elekielellä ja google translatorin avulla perheet jakavat pesukoneen ja yhteisten suihkutilojen käytön. Kun nettiyhteys pätkii liikaa, koputus sisäoveen ja sana kaputt riittää kertomaan, kun talon epävakaa nettiyhteys on yhdistettävä uudestaan.
Parasta kotimajoittamisessa on Jounin ja Päivin mielestä se, että nyt he tietävät tämän yhden perheen olevan turvassa. Etenkin lasten turvallisen arjen takaaminen tuntuu merkitykselliseltä ja tärkeältä. Lapset saavat käydä koulua ja leikkiä, mikään ei ole tärkeämpää.
”Lapset myös rakastavat Jounia ja Päiviä”, Olena lisää.
Vaikka kulttuurien ja elämisen tapojen samankaltaisuus on hämmästyttänyt, huomaa Olena myös pieniä eroja.
”Suomalaisten stressitön rauhallisuus on jotain sellaista, jota haluan viedä mukanani kotiin Ukrainaan, kun sota on ohi ja kotiinpaluu on mahdollista.”
Teksti ja kuvat: Outi Neuvonen