Alina ja Sergei Vinogradova saapuivat Ukrainasta Suomeen syyskuussa 2022. Päätös kodin jättämisestä oli vaikea, mutta sotaa käytiin naapurissa ja pommitusten äänet lähenivät.
Alina ja Sergei pakenivat kotikaupungistaan Zaporizhiasta junalla Puolaan ja sieltä lentäen Suomeen. Ensimmäisen kuukauden he majoittuivat vastaanottokeskuksessa Vantaalla, jonka jälkeen he löysivät Kotimajoitusverkoston kautta itselleen asuinpaikan Ruoholahdessa asuvan Juha-Pekan luota.
Asuminen vieraan ihmisen luona ei ole Alinan mukaan tuntunut oudolta, sillä helpotus ja turvan tunne on ollut niin suuri.
”Se tosin tuntui erikoiselta, että joku luotti meihin niin paljon. Juha-Pekka antoi avaimet käteen ja toivotti tervetulleeksi. Se on liikuttanut meitä todella paljon”, Alina lisää.
Juha-Pekalle tämä oli ennen kaikkea helppo tapa auttaa. Myös omat sukujuuret Karjalassa ja muistot isovanhemmista sota-evakkoina ovat vaikuttaneet siihen, miten Juha-Pekka ajattelee auttamisen olevan vastavuoroista ja kuuluvan ihmisen elämään.
”Viikossa on päiviä, jolloin kämppäni olisi täysin tyhjillään, joten tämä järjestely tuntuu oikealta. On mukavaa, että voimme syödä yhdessä iltapalaa ja jutella, välillä vaikeistakin asioista, kuten sodasta. Jaettu arki on minulle luonnollista, sillä olen aina asunut kämppisten kanssa”, Juha-Pekka kertoo.
Myös Sergei on onnellinen, että kotimajoituspaikka löytyi nopeasti. Päivät kuluvat tällä hetkellä kieltä opiskellen ja työnhaussa. Sergein haaveissa on, että oman alan töitä turvallisuustarkastajana löytyisi lähitulevaisuudessa.
Vaikka Suomessa panostetaan Sergein ja Alinan mielestä arjen tasolla turvallisuuteen paljon, sota on jättänyt heihin traumat. Yli lentävät lentokoneet, yhtäkkiset kovat äänet tai Ruoholahteen saapuvat isot laivat saattavat laukaista pelkotiloja, jotka liittyvät kotimaahan ja siellä koettuihin asioihin.
”Seuraamme uutisia monta kertaa päivässä. Kotimme viereinen porraskäytävä on tuhoutunut ja voimme vain toivoa, että vielä pahempaa ei tapahdu. Pelko pysyy, vaikka fyysisesti olemmekin turvassa. En voi kuin olla onnellinen, että asiamme ovat niinkin hyvin, kuin ne nyt ovat”, Alina sanoo.
Teksti ja kuvat: Outi Neuvonen