Kun asioille pitää tehdä jotain
”Lähdin mukaan toimintaan yhteiskunnallisessa kriisitilanteessa vuonna 2015, kun etsittiin vapaaehtoisia mukaan hätämajoituksen järjestämiseksi turvapaikanhakijoille. Vastaanottokeskuspaikkoja ei ollut riittävästi kaikille. Järkytyin siitä, miten kaoottinen tilanne oli. Ihmiset tulivat hyvin rankoista oloista ja täällä oli systeemit sekaisin. Saatiinhan ne myöhemmin kuntoon, mutta alku oli aika lailla kaaosta. Kaikille ei ollut patjoja eikä peittoja, ruoka loppui kesken eikä oikein tiedetty mistä sitä saadaan lisää. Isoissa tiloissa oli lapsiperheille ja lapsille tosi levotonta.
Ajattelin, että pitäähän ihmisten päästä inhimillisempiin oloihin, jossa saisi nukuttua ja syötyä ja olisi turvallista ja rauhallista eikä olla isossa laitosmaisessa yksikössä, jonka organisoituminen on vielä kesken.
Täällä Tampereella parin ihmisen kanssa törmättiin, nappasimme kiinni samasta ajatuksesta ja löysimme toisemme. Sitten lähdimme miettimään vaihtoehtoja. En itse lähtenyt heti majoittamaan, mutta lähdin järjestelemään kotimajoituksia. Se oli yhdistelmä sitä, että asia oli sekä ajankohtainen että tärkeä juuri silloin.
Kotimajoitustoiminnassa olen saanut paljon kontakteja, ystävyyksiä ja paljon rohkeutta kommunikointiin. Aiemmin olisin arkaillut, mutta nyt en arkaile, vaikkei ihmisen kanssa olisi mitään yhteistä kieltä. On tullut sellaista varmuutta, että asia saadaan jollain tavalla perille, jos elehditään, näytellään tai mennään jonnekin katsomaan tai näyttämään sormella jotain asiaa. Hämmästyttävää, miten monimutkaisistakin asioista sai tietoa selville. Esimerkiksi lääketieteellisistä operaatioista tai miten ja mitä kautta ihmiset ovat Suomeen tulleet. Ei se rajoittunut sellaiseen, että huomenta, tee, kahvi, kiitos ja vessa.
Viime vuosina Tampereen paikallisryhmän vanhat aktiivit ovat jääneet pois. Minä uudelleenkäynnistin paikallisryhmää, kun Ukrainan sota alkoi. Siinä kokemuksesta on hyötyä. Kun on nähnyt jo yhden vastaavanlaisen tilanteen, pystyy enemmän ottamaan hommaa haltuun kansalaisjärjestökentällä. Tampereella oli jo yksi kierros takana, joten nyt tiedettiin paremmin, miten organisoida.
Kukin tekee mitä osaa
Toiminta on vuosien varrella muuttanut muotoaan. Alun perin tämä lähti kansalaisliikkeestä ja -aktivismista. Silloin ei ollut kuin yksittäisiä ihmisiä Facebookin välityksellä, jotka vain alkoivat tekemään kotimajoitushommaa. Kun yhdistys on ollut mukana, sieltä on saatu tukea ja struktuuria siihen ja on opittu, miten asiat kannattaa tehdä.
Olemme koonneet porukkaa ja sopineet miten viestitään ja kokoustetaan. Silti toiminta edelleen tosi vahvasti perustuu siihen, että ihmiset, jotka innostuvat ja haluavat olla mukana, voivat aika vapaasti lähteä mukaan ja tehdä asioita, jotka heille ovat mielekkäitä ja mitä osaavat.
Joku saattaa tulla mukaan kääntämään ja tulkkaamaan, toinen tykkää excelöidä, kolmas etsii ja saattaa majoittujia & majoittajia yhteen. Tämä on tasapainoilua. Ettei toiminta tukehdu byrokratiaan ja että saadaan nopeasti hoidettua asioita. Mutta ei toisaalta vedetä liikaa mutkia suoraksi eikä hosuta, kun kuitenkin kyse on ihmisten elämästä ja kohtaloista. Täytyy siinä harkintaakin olla.
On hyvä tehdä asioita harkitusti ja yhteistyössä viranomaisten kanssa, jotta kaikki on varmasti turvallista ja luotettavaa. Tähän kuvioon sopii hyvin kaikki oppaat, koulutukset, haastattelut, majoitussopimukset. Toisaalta tärkeää on sekin, mistä verkosto on saanut alkunsa. Organisoitumaton kansalaistoiminta, että ihmiset huomaavat kuinka ”Nyt asioille pitää tehdä jotain” ja ottavat niitä tehdäkseen, ryhtyvät toimintaan.
Sellainen suora aktivismi, jossa ei tukehduta byrokratiaan ja menettelyihin. Viranomaistoiminnan ongelmahan on ollut hitaus ja kankeus. Verkoston paikka on siinä, että pystyisi samaan aikaan elämään näiden maailmojen välillä.”
Haastattelu: Sanna Rummakko
Kuvat: Soili Aaltonen